Ajatuksia Muslusta

Hyvät musiikkilukiolaiset

Jou­lu­kuu on al­ka­nut ja olem­me ko­koon­tu­neet yh­des­sä tän­ne omal­le rak­kaal­le kou­lul­le. Ru­pe­sin poh­ti­maan muslun tu­le­vai­suut­ta vii­me ai­kais­ten uu­tis­ten ta­kia ja ha­lu­ai­sin ker­toa teil­le muil­le­kin musluille mitä mi­nul­le tuli mie­leen, näin ökön näkö­kul­mas­ta.

Ne jot­ka ovat jo­ten­kin sen missanneet olen siis Kuu­sa­mos­ta. To­sin luu­len, että jos on sa­nan­kaan kans­sa­ni vaih­ta­nut, olen ai­na­kin kol­mel­la eri ta­val­la on­nis­tu­nut mai­nit­se­maan tuon po­ro­jen var­ti­oi­man kylä­pa­ha­sen. En vie­lä vuo­si sit­ten tien­nyt yh­tään min­ne lu­ki­oon halkisi. Kuo­pio oli kau­pun­ki­na jo var­ma, mut­ta haku­toi­vee­ni me­ni­vät suurinpiirtein sat­tu­man­va­rai­ses­sa jär­jes­tyk­ses­sä. Tul­tu­a­ni tän­ne pää­sy­ko­kei­siin, aloin tul­la ka­tu­ma pääl­le. Pel­kä­sin, ett­en ole tar­peek­si hyvä tai, että en vain yk­sin­ker­tai­ses­ti luon­teel­ta­ni sovi näin omis­tau­tu­nee­seen kou­lu­ym­pä­ris­töön.

Kesä­kuus­sa sit­ten sain Ra­ni­sel­ta pu­he­lun, että tu­len­ko nyt sit­ten Kuo­pi­on Yh­teis­kou­lun Mu­siik­ki­lu­ki­oon. En ole katunu pää­tös­tä­ni.

Se, mitä ra­kas­tan täs­sä kou­lus­sa, on sen avoin ja läm­min ilma­pii­ri.  Pel­kä­sin ta­jut­to­man pal­jon, ett­en tu­tus­tu uu­siin ih­mi­siin tai ujou­te­ni ta­kia en us­kal­la itse teh­dä aloi­tet­ta ja ky­syä, että mis­tä näis­tä ovis­ta pää­se si­säl­le. Kaik­ki näis­tä pe­lois­ta ka­to­si jo en­sim­mäis­ten päi­vien ai­ka­na. Kaik­ki opet­ta­jat, ökötoverit, jopa nuo pe­lot­ta­vat kak­ko­set ja abit, ku­kaan ei jät­tä­nyt aut­ta­mat­ta tai tar­jo­a­mat­ta apua, jos sii­hen oli tar­ve.

Tääl­lä olen löy­tä­nyt sa­man­hen­ki­siä ihmisä, joi­den kans­sa ei ole tar­vin­nut pe­lä­tä it­sen­sä no­laa­mis­ta. Jo­kai­nen meis­tä ha­lu­aa il­mais­ta aja­tuk­si­aan omal­la unii­kil­la ta­val­la. Enkä puhu nyt vain op­pi­lais­ta vaan myös mei­dän suu­rim­mis­ta esi­mer­keis­tä, teis­tä hy­vät opet­ta­jat. Tääl­lä opet­ta­jien ja op­pi­lait­ten vä­lil­lä val­lit­see us­ko­mat­to­man rei­lu ja ter­ve kun­ni­oi­tus, jos­ta tu­lee oikeesti semmonen olo että vit­sit toi oikeesti vä­lit­tää mus­ta.

Olen saa­nut ys­tä­viä, joi­den kans­sa olen voi­nut viet­tää tun­ti­kau­sia ju­tel­len. Muslu on mi­nul­le kuin toi­nen per­he, joka loh­dut­taa, kun on paha olla. Jos­sa saa omaa rau­haa, mut­ta joka ym­pä­röi myös läm­möl­lä ja nau­rul­la. Muslussa on jo­tain us­ko­ma­ton­ta, enkä oi­kein saa otet­ta mikä se on. Se ei ole pel­käs­tään pie­nen kou­lun pe­rin­tei­nen ole­mus (olen siis ol­lut koko elä­mä­ni pik­ku kou­lus­sa, mut­ta mis­sään en ole ta­van­nut muslun kal­tais­ta yh­tei­söl­li­syyt­tä). Se ei ole muslun oma, it­se­näi­nen kult­tuu­ri. Ei tik­ka­lat, klubbarit, muslufestit, proggikset, Mictumin come­bac­kit, telt­ta- tai soh­va­bi­leet. Se on jo­kin, joka ve­tää jo­kai­sen mu­kaan­sa, jo­kin tun­ne, joka viekottelee tien­sä ai­voi­hin: musluhenki.

Jos­tain syys­tä tääl­lä olen on­nel­li­sem­pi. Mulle on tär­ke­ää, että jak­san he­rä­tä aa­mul­la, että tie­dän ett­ei tar­vit­se olla yk­sin. Jo muu­ta­man kuu­kau­den jäl­keen voin sa­noa, että ra­kas­tan tätä kou­lua ja nyt jo pe­lot­taa abi­vuo­si, jol­loin tämä kaik­ki pi­täi­si jät­tää, läh­teä ja jat­kaa mat­kaan­sa elä­mäs­sään.

Kävi mi­ten kävi, toi­von että vie­lä tuol­loin­kin, kun läh­dön aika oli­si, pel­kään läh­töä, että yhä sil­loin tämä kou­lu on mi­nul­le tär­keä. Ja en­nen kaik­kea toi­von, että tämä kou­lu tu­lee ole­maan yhtä tär­keä tu­le­vil­le ököille, kuin se on mi­nul­le jo nyt.

Toi­vot­ta­vas­ti tää sai tei­dät­kin poh­ti­maan, mik­si te is­tut­te tääl­lä sa­lis­sa? Mikä kuo­pi­on yh­teis­kou­lun mu­siik­ki­lu­ki­os­sa on teil­le rak­kain­ta tai tär­kein­tä? Ha­lu­an, että kai­kil­la on hyvä olla, oli sit­ten kou­lus­sa mis­sä ta­han­sa. Mi­nul­la on hyvä olla tääl­lä ja ha­lu­ai­sin, että olen on­nel­li­nen tääl­lä vie­lä myö­hem­min­kin.