Ylioppilaan puheenvuoro

Ar­voi­sa reh­to­ri. Juh­la­vie­raat. Lu­mi­tin opis­ke­li­jat ja opet­ta­jat. Äi­dit, isät ja iso­van­hem­mat. Yli­op­pi­laat. Yli­op­pi­laat…

Vii­me ai­koi­na olen poh­ti­nut, mitä oi­ke­as­taan tar­koit­taa olla yli­op­pi­las? No tie­ten­kin val­ko­lak­kis­ta lu­ki­o­lais­ta, joka on suo­rit­ta­nut vä­hin­tään 75 lu­ki­o­kurs­sia ja kir­joit­ta­nut ai­na­kin nel­jä ai­net­ta. Mut­ta onko sii­nä kaik­ki? 3-4 vuot­ta kes­tä­vän kurs­si­ru­pe­a­man kruu­naa­vat yli­op­pi­las­ko­keet ot­ta­vat mit­taa vuo­sien var­rel­la ker­ty­neis­tä opeis­ta. Ah­ke­ra opis­ke­li­ja saa pal­kak­seen tut­kin­to­to­dis­tuk­sen ja val­koi­sen la­kin, jota ko­ris­taa lyy­ra, si­vis­tyk­sen sym­bo­li. Mut­ta ai­na­kin mi­nul­le lu­ki­os­ta jäi kä­teen muu­ta­kin kuin val­koi­nen lip­pa­lak­ki. Tä­hän us­kon myös yli­op­pi­las­to­ve­rei­de­ni sa­mais­tu­van.

Lu­kio on val­ta­osin pänt­tää­mis­tä ja puur­ta­mis­ta. Es­sei­den teh­tai­lua ja tut­ki­mus­ra­port­tien työs­tä­mis­tä. Koti­läk­sy­jä ja ryh­mä­töi­tä. Mut­ta työ­taa­kan li­säk­si on lu­ki­ol­la muu­ta­kin an­net­ta­vaa. Sii­nä mis­sä lu­ki­on kurs­sit tar­jo­a­vat oppi­kir­ja­tie­toa, ke­hit­tä­vät ne myös usei­ta mei­dän tu­le­vai­suu­tem­me kan­nal­ta eh­dot­to­man tär­kei­ta tai­to­ja. Lu­ki­os­sa nuo­ri op­pii tar­kas­te­le­maan maa­il­maa avoi­min mie­lin ja ute­li­ain sil­min. Ajat­te­le­maan, poh­dis­ke­le­maan ja pun­ta­roi­maan. Har­kit­se­maan hä­ti­köin­nin si­jaan. Val­mis yli­op­pi­las osaa­kin jo useim­mi­ten an­si­ok­kaas­ti mie­tis­kel­lä, ky­seen­a­lais­taa, ar­gu­men­toi­da, kri­ti­soi­da, ar­vi­oi­da ja ana­ly­soi­da. Pu­hua, mut­ta myös kuun­nel­la – kes­kus­tel­la.

Kaik­ki mai­ni­tut ovat ää­ret­tö­män ar­vok­kai­ta tai­to­ja, jot­ka hal­lit­se­mal­la voi elä­mäs­sä pääs­tä pit­käl­le. Ha­lu­ai­sin myös nos­taa esil­le, kuin­ka eri­tyi­sen hie­noa on ol­lut saa­da opis­kel­la tääl­lä Kuo­pi­on tai­de­lu­kio Lu­mi­tis­sa. Itse otin ison as­ke­leen aloit­ta­es­sa­ni lu­ki­on tääl­lä mi­nul­le vie­raas­sa kau­pun­gis­sa. Päi­vit­täi­nen kou­lu­mat­ka Var­kau­den ja Kuo­pi­on vä­lil­lä tun­tui ai­van hir­vit­tä­vän pit­käl­tä, ja muu­ten­kin kam­mot­ti. Sil­ti tai­de veti puo­leen­sa. Tai­de on ni­mit­täin mitä mai­ni­oin kei­no tar­kas­tel­la tätä maa­il­maa. Se an­taa väy­län vai­kut­taa ja tuo­da ilmi niin huo­les­tut­ta­via, kuin ilos­tut­ta­vi­a­kin ha­vain­to­ja ym­pä­röi­väs­tä maa­il­mas­ta. Tai­de an­taa mah­dol­li­suu­den il­mais­ta, mut­ta myös ins­pi­roi­da. Jopa in­nos­taa.

Tämä op­pi­mis­ym­pä­ris­tö to­del­la ins­pi­roi, ja minä to­den tot­ta olen in­nois­sa­ni. Olen in­nois­sa­ni sii­tä, mitä tu­le­va tuo. Kai­kis­ta mah­dol­li­suuk­sis­ta. Haas­teis­ta. On­nis­tu­mi­sis­ta. Oppi­tun­neik­si koi­tu­vis­ta epä­on­nis­tu­mi­sis­ta. Uu­sis­ta tut­ta­vuuk­sis­ta. Ko­ke­muk­sis­ta. Ja en­nen kaik­kea, uu­den op­pi­mi­ses­ta. Kos­ka yli­op­pi­las ei ole suin­kaan vie­lä val­mis op­pi­las. Olen in­nois­sa­ni jäl­jen jät­tä­mi­ses­tä tä­hän maa­il­maan.

Sik­si vie­lä lo­puk­si mi­nä­kin ha­lu­an in­nos­taa ja ins­pi­roi­da tei­tä, ar­von yli­op­pi­laat. Lai­naan lau­la­ja Pau­la Ve­sa­laa, joka hän­kin on val­mis­tu­nut mei­dän lu­ki­om­me ri­veis­tä. Hän kir­joit­ti ker­ran näin: ”Ei kan­na­ta olla pes­si­mis­ti, sil­loin pas­si­voi­tuu ja la­maan­tuu. Ei kan­na­ta olla op­ti­mis­ti, sil­loin tuu­dit­tau­tuu sii­hen, että kaik­ki jär­jes­tyy lo­pul­ta.

Kan­nat­taa olla ak­ti­vis­ti. Tart­tua ja teh­dä. Asi­oi­ta voi muut­taa, ih­mi­nen ky­ke­nee us­ko­mat­to­miin asi­oi­hin. Hy­väs­sä ja pa­has­sa.”