Kymmenen vuotta musiikkiteatteria

Tu­lin Mu­siik­ki­lu­ki­oon töi­hin vuon­na 2003, ja yksi tär­keä mi­nul­le an­net­tu teh­tä­vä oli te­at­te­ri­pro­duk­ti­oi­den oh­jaa­mi­nen. En­sim­mäi­nen vuo­si oli­kin rä­väk­kä avaus, sil­lä ai­kaan piti saa­da kak­si esi­tys­tä: toi­nen ad­ven­tin ai­kaan Kau­pun­gin­te­at­te­rin stu­dio-näyt­tä­möl­le ja toi­nen ke­vääk­si Työn­kul­mal­le.  Näis­tä hen­gis­sä sel­vit­ty­ä­ni ovat muut tul­leet omal­la pai­nol­laan.

Jo en­sim­mäi­nen vuo­si opet­ti, mitä täl­lais­ten voi­main­pon­nis­tus­ten työs­tä­mi­nen an­taa sekä opis­ke­li­joil­le että opet­ta­jal­le. Pit­kä­jän­tei­nen, jul­ki­seen lop­pu­tu­lok­seen täh­tää­vä työ opet­taa vas­tuun­kan­toa, yh­teis­työ­tä ja pit­kä­jän­tei­syyt­tä – jot­kut ei­vät to­sin opi, ja jou­tu­vat väis­ty­mään esi­tyk­ses­tä. Mu­siik­ki­te­at­te­ri opet­taa myös kat­so­maan esi­tys­tä ja sen ra­ken­ta­mis­ta mo­nes­ta eri näkö­kul­mas­ta. Vaik­ka esiin­ty­mis­ti­lat ei­vät aina ole ol­leet puit­teil­taan hie­no­ja, on esi­tyk­siin ra­ken­net­tu va­lot ja ää­net. Olem­me myös yh­des­sä teh­neet la­vas­tuk­set ja usein pu­vus­tuk­sen­kin.  Li­säk­si opis­ke­li­jat saa­vat ar­vo­kas­ta ko­ke­mus­ta sii­tä, mitä yh­des­sä teh­ty pit­kä­jän­tei­nen työ vaa­tii ja myös an­taa: Joku jou­tuu nie­le­mään pet­ty­myk­sen­sä saa­man­sa roo­lin koh­dal­la, kaik­ki jou­tu­vat tin­ki­mään va­paa-ajas­taan. Syn­tyy sisä­pii­rin vit­se­jä ja läm­min­tä yh­teis­hen­keä ja näy­tel­män mu­siik­ki vai­vaa kor­va­ma­to­na vie­lä viik­ko­ja vii­mei­sen esi­tyk­sen jäl­keen.  Ja kun tu­lok­se­na on jul­ki­nen esi­tys, on te­ke­mi­sen laa­tu ja in­ten­si­teet­ti mo­nes­ti ai­van muu­ta kuin vaik­ka­pa äi­din­kie­len ryh­mä­työn koh­dal­la.

Tänä vuon­na tar­tuim­me Mari-Anni Hilanderin eh­do­tuk­ses­ta Pe­ter Pa­nin iki-iha­naan ta­ri­naan. Kaik­ki läh­ti in­nos­ta­vas­ta Juk­ka Lin­ko­lan mu­sii­kis­ta. Muok­ka­sin teks­tin eri­lais­ten Pe­ter Pan –kir­jo­jen poh­jal­ta ja sit­ten va­lit­sim­me run­saas­ta hy­vien bii­sien va­li­koi­mas­ta so­pi­vat tä­hän ta­ri­naan. Roo­lien va­lin­nas­sa piti miet­tiä ul­koi­sel­ta ole­muk­sel­taan ja näyt­te­li­jän­tai­doil­taan so­pi­via ih­mi­siä, jot­ka vie­lä pys­tyi­si­vät lau­la­maan roo­liin kuu­lu­vat lau­lut. Mie­les­tä­ni on­nis­tuim­me roo­li­tuk­ses­sa hy­vin, ja te­ke­mis­tä löy­tyi kai­kil­le 25:lle, jot­ka oli­vat kurs­sin va­lin­neet.

Näyt­te­li­jöi­den li­säk­si mu­ka­na oli iso jouk­ko tans­si­joi­ta – niin kak­ko­sia kuin muu­ta­ma yk­kö­nen­kin. Van­has­taan jo ar­va­sin, että tans­sit tu­le­vat upe­as­ti vä­rit­tä­mään ja tuo­maan eloa esi­tyk­seen. Kos­ka mei­dän tans­si­jam­me ovat tai­ta­via ko­re­o­gra­fe­ja ja tun­nol­li­sia har­joit­te­li­joi­ta, ei lop­pu­tu­los­ta voi­nut kuin my­kis­ty­en ihail­la. Mu­ka­vaa oli myös se, että teim­me tans­si­joi­den ja näyt­te­li­jöi­den kans­sa töi­tä vie­rei­sis­sä huo­neis­sa. Niin­pä näim­me tois­tem­me puu­hia ihan alus­ta asti, ja ko­ko­nai­suus ra­ken­tui yh­teis­työs­sä ja vai­heit­tain.

Myös muu­si­kot, 14-hen­ki­nen bän­di, puur­si nis­ka li­mas­sa. Bän­din tree­nit oli­vat lä­hes ai­no­as­taan opis­ke­li­joi­den va­paa-ajal­la, ja ih­me­tel­lä täy­tyy si­tä­kin työ­mo­raa­lin ja kun­ni­an­hi­mon mää­rää, joka tuo­hon vä­rik­kää­seen pop­poo­seen mah­tuu. Moni kat­so­ja sa­noi­kin koko esi­tyk­sen toi­vo­neen­sa, että ”kun­pa ne taas koh­ta soit­tai­si ja lau­lai­si”!

Tä­män vuo­den eri­koi­suus oli te­at­te­ri­yh­teis­työ. Saim­me esiin­tyä kau­pun­gin­te­at­te­rin meil­tä lai­naa­mas­sa sa­lis­sa, joka on tätä ny­kyä am­mat­ti­mai­ses­ti va­rus­tel­tu te­at­te­ri­tila. Eri­tyi­sen kii­tol­li­nen olen tek­nii­kan avus­ta: meil­lä oli valo- ja ääni­tek­no­lo­gia käy­tös­sä, sa­moin am­mat­ti­lai­set nii­tä käyt­tä­mäs­sä. Saim­me la­vas­tuk­sek­si kuva­pro­ji­soin­te­ja, jot­ka jo pie­ni­muo­toi­sem­min oli­vat vii­me vuon­na käy­tös­sä. Ja mikä iha­nin­ta – kun suun­nit­te­lin la­vas­tuk­sen pys­ty­tys­tä pe­lon se­kai­sin tun­tein, to­te­si­vat näyt­tö­mie­het: ”sano vaan mitä ha­lu­at, myö to­teu­te­taan!”

Te­at­te­ri­yh­teis­työ­hön kuu­lui­vat myös kau­pun­gin­te­at­te­rin näyt­te­li­jöi­den ve­tä­mät kak­si näyt­te­li­jän­työn work shopia. Tämä oli ti­lai­suus, jon­ka var­mas­ti har­va saa lu­ki­os­sa. Op­pi­laat sai­vat kol­me eri­lais­ta näkö­kul­maa näyt­te­le­mi­seen ja aimo an­nok­sen it­sen­sä ylit­tä­mi­sen ko­ke­muk­sia.

Lop­pu­tu­los oli­kin taas ai­van hui­kea! Sali oli koko ajan lä­hes lop­puun­myy­ty, ja kii­tok­sia on sa­del­lut vie­lä vii­mek­si ei­len. Kat­so­jat ke­hui­vat ai­van eri­tyi­ses­ti mei­dän monilahjakkaita op­pi­lai­tam­me. Myös se teki esi­tyk­sis­tä ai­nut­laa­tui­sia, että esiin­ty­jis­tä sä­tei­li vii­mei­sel­le penk­ki­ri­vil­le asti esiin­ty­mi­sen ilo ja rie­mu! Kii­tos siis kai­kil­le asi­an­o­sai­sil­le, että teit­te kans­sa­ni mat­kan Mikä-mikä-maa­han!

Kai­sa Björk­bac­ka

Hel­mi Hy­tö­nen ja Jen­na Grön

Pe­ter Pan -mu­siik­ki­pro­duk­ti­on mai­nos­ju­lis­te