Kansainvälisyys

Kiina:  Shanghaipudong

ilkka

Yhteistyö kiinalaisen Shanghaipudongissa olevan Shanghai Xiang Shan High School kanssa on aloitettu keväällä 2016. Koulussa on yhteensä 900 opiskelijaa. Erityistehtävänä on kuvataide.

Koulumme vierailu toukokuussa 2016 Xiang Shan High School:ssa

Xiang Shan High Schoolin opettajien vierailu koulussamme elokuussa 2016

Rehtorin vierailu Xiang Shan High School:ssa lokakuussa 2016

Yhteistyöprojekti keväällä 2017

Ruotsi: Jönköping

Jönköpingiläisen Per Brahe -lukion kanssa aloitimme yhteistyön jo 2000-luvun alussa.  Aluksi puuhailtiin yhdessä muusikoiden ja tanssijoiden kanssa, mutta viime vuosina yhteistyö on tiivistynyt pelkästään tanssijoiden projektien ympärille ja mukaan on otettu vahvasti myös sosiaalinen media. Yhteistyön voi tiivistää kahteen asiaan: tanssi ja ruotsin kieli.

Lokakuussa 2015 jönköpingiläiset vierailivat Kuopiossa ja Lumitin vastavierailu Ruotsiin on luvassa marras-joulukuun vaihteessa. Projektin pääasiallisena rahoittajana toimii Nordplus-rahasto,  lisärahoitusta on saatu mm. Svenska nu -projektilta.

TÄSTÄ VOI LUKEA BLOGIA YHTEISTYÖSTÄ

Yhteistyössä koordinaattoreina ovat tanssin lehtori Reetta Varis ja kielten lehtori Heli Könönen.

image

image

image

Saksa: Ulm

Lumitin yhteistyö Ulmissa Baden-Württembergissä sijaitsevan Humboldt Gymnasiumin kanssa alkoi 2009 yhteisen Comenius- projektin merkeissä Skotlannin Aberdeenin kera.  Projektin jälkimainingeissa vaihtoon on kuulunut Ulmin nuorisosinfoniaorkesterin vierailut koulullemme syksyinä 2011 ja 2015.  http://www.humboldt-gymnasium.eu/

Vuonna 2014 alkoi kaksivuotinen Erasmus+ projekti, jonka teemana on keksijyys ennen ja nyt.  Helmikuussa 2016 saapuu 30 saksalaista muusikkoa ja fyysikkoa Lumitin vieraaksi projektiseminaariin, jossa tutustutaan suomalaiseen älyvaateteknologiaan ja tehdään musiikki- ja tanssiesitys.

 

Ranska: Angers

Vuosina 2011-2012 Lumitilla oli teatteri/ tanssiproduktio Lycée David d’Angers- koulun kanssa ( Angers- Kuopio- Tel Aviv- Ramallah).  Angersin OLDA-nuoriso-orkesteri ja Lumitin kuoro tekivät vastavierailut vuonna 2013.  Jatkoa seuraa…

Kuoro Ranskan Angersissa syksyllä 2013 (2)

Kuoro Ranskan Angersissa syksyllä 2013

Kuoro Ranskan Angersissa syksyllä 2013 (3)

Venäjä: Petroskoi

Yksi ystävyyskoulumme on Venäjällä Petroskoissa Taidekoulu nro 1. Se on 1 – 11 luokka-astetta käsittävä yliopistoon johtava kunnallinen yleissivistävä koulu, jossa erityistehtävänä on kuvataide, musiikki ja tanssi. Opiskelijoista koulussa on n. 540.
Opiskelijat tulevat kouluun ympäri Karjalan tasavaltaa, joten koulussa toimii myös asuntola.

Kuoro Ranskan Angersissa syksyllä 2013 (1)

Kuoro Ranskan Angersissa syksyllä 2013